Haastattelussa Kristiina Nurminen
Sain edun haastatella kurssilaistamme Kristiina Nurmista koskien taidetta ja sitä, mitä taide merkitsee hänelle. Kristiina tuli mukaan kursseillemme vuonna 2020 tutun Facebookissa jakaman vinkin perusteella. Syksyllä 2021 hän piti ensimmäisen taidenäyttelynsä.
Moi Kristiina, kertoisitko jotakin itsestäsi?
– Olen Kristiina, 56-vuotias rouva Keski-Uudeltamaalta. Koulutukseltani olen apuvälineteknikko. Varsinaista taidekoulusta minulla ei ole, mutta olen osallistunut monille erilaisille taidekursseille vuosien varrella.
Kuinka kauan olet tehnyt taidetta ja mikä veti sinut aikanaan taiteen pariin? Miten kuvaisilit taiteellista matkaasi alkuhetkistä tähän päivään?
– Yläasteen kuvaamataidon opettajallani oli suuri vaikutus siihen, miten suhtaudun taiteeseen tänä päivänä. Taide on aina kulkenut mukanani niin arjessa, kuin matkoillanikin.
Mitä aiheita käsittelet teoksissasi? Millä tekniikalla maalaat?
– Tällä hetkellä maalaan pääasiassa akvarelleilla, joihin olen mieltynyt niiden monipuolisuuden vuoksi. Aiemmin työskentelin pastelliväreillä ja lyijykynällä, musteella ja hiilellä. Aiheina teoksissani näkyvät eläimet ja joskus muotokuvat. Tussikyniä saatan käyttää muiden tekniikoiden kanssa yhdessä.
Mistä saat innoituksen taiteesi tekemiseen?
– Innoituksena taiteelleni on elämä itse. Joskus vaan näkee hienon maiseman tai kivan kuvan kavereiden somejulkaisuissa ja siitä innostuneena aloittaa työn. Innostus voi olla jokin violettisävy maalaukessa, jonka haluaa omasta väripaletista esille. Joskus riittää oma tunnetila.
Mitä taiteen tekeminen antaa sinulle?
– Taiteen tekeminen vie minut omaan maailmaan. Ajantaju häviää ja sivellin kädessä rentoudun. Saan iloa myös siitä, kun lahjaksi antamani maalaus saa saajansa onnelliseksi.
Onko sinulla taiteellisia esikuvia? Kenen taiteilijoiden teokset puhuttelevat sinua?
– On paljon hienoja taiteilijoita, joiden töitä arvostan. Taideharrastuksen alkuvaiheessa minuun teki suuren vaikutuksen ”meren ja myrskyn maalari”
Ivan Aivazovski sekä Von Wrightin veljesten valokuvamaiset teokset. Lisäksi Sergei Kubratovin akvarelliteokset inspiroivat minua.
Minkälaisia haasteita olet kohdannut taiteen tekemisen saralla ja miten olet onnistunut voittamaan ne?
– Ehkä suurin haaste taiteelleni olen minä itse. Eri tahoilta tullut palaute ja kiinnostus teoksiani kohtaan on saanut minut jatkamaan taiteen tekemistä ja uskomaan myös itse tekemiini teoksiin.
Mikä sinun mielestäsi on ollut avain siihen, että olet kehittynyt omassa taiteessasi?
– Se että olen opetellut perustekniikoita kursseilla ja soveltanut niitä rohkeasti omiin teoksiini. Myös internet on mahdollistanut tekniikan oppimista. Olen katsonut videoita muiden taiteilijoiten työskentelystä ja ottanut oppia siitä.
Minkälaisia tulevaisuuden haaveita tai tavoitteita sinulla on?
– Haaveenani tällä hetkellä on päästä ulkomaille taidekurssille, johonkin, missä voi aamusta iltaan vain maalata. Tavoitteenani on tehdä taidetta niin, että se tuntuu itsestä hyvältä ja tuo hyvää mieltä myös muille.
Mitä haluaisit sanoa sellaiselle henkilölle, joka on vasta aloittelemassa taiteen tekemistä ja ehkä epäröi oman taiteensa kanssa?
– Haluan sanoa sen, että kannattaa hakeutua taidekursseille oppimaan tekniikoita ja tehdä rohkeasti omanlaista taidetta. Kannattaa uskoa omaan taiteeseensa. Jokainen osaa tehdä taidetta – on vain erilaisia tapoja tehdä sitä. Taidetta ei saa ottaa liian vakavasti, sen merkitys on kaikille erilainen. Myös hyvistä välineistä on iso apu.
Tuleeko mieleesi vielä muuta, mitä haluaisit kertoa?
– Lisään vielä kiitokset Liisalle taidekursseista, jotka pelastivat minut kororakurjuudesta keväällä 2020. Olin joutunut lomautetuksi ja kuulin tutun kautta kursseistanne. Kursseilla aika meni kuin siivillä, koska joka päivälle oli tehtävää. Se todella auttoi lomautusaikana.
Kristiinan teoksia löytyy lisää hänen Instagram-tililtään @kristiina.nurminen.