Pääsin haastattelemaan Marjo Kallunkia, joka on yksi kurssilaisistamme. Marjo on kiinnostunut erityisesti muotokuvien tekemisestä ja hänen kanssaan puhuimme muotokuvamaalauksen lisäksi myös taiteen tekemisen henkisistä haasteista, jotka ovat useimmille meistä tuttuja.

Moikka Marjo, kertoisitko jotakin itsestäsi?
– Olen 55v "nuori" nainen. Olen syntynyt Kuusamossa ja asun täällä edelleen. Vierailin naapurikunnassa parikymmentä vuotta, mutta palasin takaisin kotikuntaan töiden ja elämäntilanteen muututtua. Päätyökseni olen hammashoitaja ja sivutoimisesti teen myös parturi-kampaajan töitä.

Minkälaista taidetta teet ja mikä veti sinut aikanaan taiteen pariin?
– Piirtäminen ja maalaaminen on tullut minulle osittain "veren perintönä" kummankin vanhemman puolelta. Jo kouluaikana kuvaamataito oli lempiaineeni ja kannustavat opettajat innostivat minua mukaan erilaisiin taideryhmiin.

Elämän varrella olen osallistunut erilaisille kursseille, mutta laajempaan taiteen tekemiseen ei kuitenkaan koskaan syttynyt varsinaista kipinää. Nyt ymmärrän, että kyse oli oikeastaan siitä, että en kokenut saavani aiemmin haluamaani oppia.

Keväällä 2020 halusin osallistua muotokuvakurssille täällä asuinseudullani, mutta koronan ja vähäisen osallistujamäärän takia kurssia ei järjestettykään. Sitten törmäsin netissä Taidekoulu Tuimalan muotokuvakurssiin ja päätin kokeilla, mitä saisin sitä kautta. Ja sehän oli sitä, mitä olin hakenut. Kurssi, jonka sain suorittaa omaan tahtiin ja jonka puitteissa sain palautetta omasta työskentelystäni nopeasti ja missä vaiheessa tekemistä tahansa.

Muotokuvakurssin jälkeen olen tehnyt kaikkein eniten muotokuvia ja lopulta innostuin kokeilemaan myös värien käyttöä. Värit ovat aina olleet minulle haasteellisia, mutta kokeilemalla oppii aina uutta. Ehkä osallistun vielä akryylimaalauskurssillekin myöhemmin.

Mikä sinua kiinnostaa muotokuvien tekemisessä?
– Muotokuvien tekemisessä minua kiinnostaa ihminen itse. Myös kasvojen ilmeikkyys ja se, kuinka kuvasta saa tehtyä tunnistettavan. Ihmisen persoonan kuvaaminen on myös todella mielenkiintoista.

Miten ylläpidät luovuuttasi?
– Luovuutta pidän yllä seuraamalla toisia taiteilijoita ja taidesivustoja. Käyn myös paljon taidenäyttelyissä. Esimerkiksi viime kesänä kävin useissa taidenäyttelyissä ympäri Suomea, muun muassa Taidekeskus Salmelassa sekä Ilja Repinin näyttelyssä Ateneumissa. Kävin myös monissa pienemmissä näyttelyissä eri kylissä ja kahviloissa. Näistä löytyi mahtavia maalauksia eri taiteilijoilta, joista ammensin inspiraatiota omiin töihini.

Minkälaisia haasteita sinulla on ollut taiteen tekemisen saralla?
– Itselleni suurin haaste taiteen tekemiseen on ollut ajan puute. Viime aikoina olen kuitenkin vähentänyt hieman työntekoani, joten olen saanut yhden vapaapäivän lisää viikkooni.

Teknisiä haasteita minulle tuo myös tilan puute. Joudun maalaamaan keittiössä, koska sinne tulee paras luonnonvalo. Onneksi lapset ovat jo muuttaneet pesästä, joten saan levittää tarvikkeeni miten haluan, ilman pakollista välineiden siivoamista joka työn jälkeen. Suuria töitä en ole vielä kokeillut maalata, koska tila rajoittaa sitäkin. Mutta kyllä niitäkin vielä...

Entäs sitten taiteen tekemisen henkinen puoli? Oletko joutunut kamppailemaan esimerkiksi itsekritiikin, perfektionismin tai tyhjän paperin kammon kanssa, ja miten olet päässyt näiden haasteiden yli?
– Kyllä. Itsekritiikki on välillä vaikuttanut siihen, uskallanko näyttää töitäni vieraille ihmisille. Täydellisyyteen pyrkiminen on pitänyt kuitenkin unohtaa ja luottaa siihen, miten itse näkee oman työnsä.

Välillä ajatukset eri töissä laukkaavat niin, että on hankala saada mitään aikaiseksi. Silloin olen jättänyt tarvikkeet rauhaan ja odottanut oikeaa hetkeä taiteen tekemiselle.

Usein työstän kuvia päässäni kauan ennenkuin alan toteuttaa niitä. Sitten kun ajatustyö on valmis, tuntuu että pitäisi saada tehdä maalaus lähes yhtäjaksoisesti valmiiksi asti. Käytännössähän se ei onnistu, koska tunnit loppuvat vuorokaudesta ja nukkuakin pitäisi. Olen kuullut lähisuvun harrastajataiteilijoilta, että maalaustyö on usein venähtänyt yöhön, kun on päässyt vauhtiin.

Olen päässyt siitä ajatuksesta, että pitäisi noudattaa joitain tiettyjä sääntöjä, jotta taiteeni olisi "oikeaa taidetta".

Kun olen uskaltautunut erilaisten henkisten kynnysten yli, palaute onkin ollut enimmäkseen hyvää ja positiivista. Se on kannustanut tekemään uusia töitä. Ja kun alkoi tulla tilauksia, se lämmitti mieltä todella paljon.

Monet taiteen harrastajat ja ammattilaisetkin ovat sanoneet, että heidän on joskus vaikea uskoa omaan taiteeseensa tai itseensä taiteilijoina. Mikä sinun mielestäsi voisi auttaa?
– Uskon tuohon väitteeseen, että omaan taiteeseen on vaikea uskoa. Olen asiaa miettinyt monesti vuosien varrella. Nuorempana varsinkaan ei uskaltanut näyttää töitään kenellekään, ja paljon on jäänyt töitä keskeneräiseksi kun ei ole luottanut siihen, että tästä tulee valmista.

Uskoisin, että jos vaan rohkeasti luottaa omaan tekemiseen ja taiteeseen sekä tyyliin, jolla taidetta tekee, pystyy voittamaan epävarmuuden. Toki kritiikiä pitää saada ja arvioita töistä, mutta kritiikki pitää ottaa positiivisesti vastaan ja jos mahdollista, ottaa oppia siitä. Jos lisäksi osallistuu taidekursseille, saa asiantuntijoiden mielipiteitä ja opastusta oman taiteen tekemiseen.

Mitä haluaisit sanoa uusille taiteen harrastajille, jotka tuntevat epävarmuutta omassa taiteessaan?
– Kehottaisin uusia taiteen harrastajia etsimään omaa tapaansa tehdä taidetta rauhassa. Kun sitten tuntuu sopivalta ajankohdalta, kannattaa osallistua erilaisille kursseille, jotta saa oppia perusasioihin ja tekniikoihin.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita sinulla on taiteen saralla?
– Tulevaisuudessa haluaisin pitää oman näyttelyn. Moni ystäväni on kannustanut minua siihen, mutta ihan vielä ei ole rohkeutta. Haluan myös ensin kokeilla vielä uusia asioita. Olisi myös ihana osallistua johonkin kokopäiväiseen taidekurssiin esim. kesäkurssina tai jopa ulkomailla.

Tämän jutun kuvat ovat Marjon kädenjälkeä. Marjon teoksia löytyy lisää hänen Instagram-tililtään @artbymarjo.